Tulin Klubitalo Sarastukseen Ystäväkahvila Murun Ramin suosituksella. Juttelin Ramin kanssa elämäni ongelmista ja hän otti yhteyttä klubitalon Jonnaan. Jonna otti minut iloisena vastaan ja tunsin oloni heti tervetulleeksi.
Aikani mietittyä liityin jäseneksi 5.5.2021. Vaikkakin tuntuu, että olisin käynyt klubitalolla paljon kauemmin.
Alussa myös kaverini kävi klubitalolla ja yhdessä kirjotimme Sarastuksen Sanomat -lehteen kissoistamme, mikä oli tosi kivaa. Kaverini ei enää käy klubitalolla, mutta se ei menoa haittaa, sillä täällä on hyvä yhteisö ja Sarastus on turvallinen paikka käydä. Kerrankin saan
tehdä asioita, joita osaan.
Klubitalo Sarastus on kasvattanut minua myös henkisesti. Koen, että kerrankin tsempataan ja myös ymmärretään se, että kaikkea ei voi osata.
Sarastuksessa opin myös käyttämään canvaa ja se on lempisivustoni, olen myös tehnyt sillä jopa kotonakin.
Päivitystä:
Minulle myönnettiin eläke ja sen ansiosta pääsin Klubitalo Sarastuksen työharjoittelupaikkaan Kohtaamispaikka Positiimiin.
Olen viihtynyt sielläkin hyvin, kiva kun saa hyvää perehdytystä ja ilmapiiri siellä on mukavan rento.
Olen siellä kahviotyössä, toisin kun Klubitalo Sarastuksessa, siellä myydään tuotteita ulkopuolisille. Kahvilaan voi tulla kuka vaan ja tarjonta on myös hyvä pieneksi kahvilaksi, teen siellä leipiä ja
palvelen asiakkaita, laitan tiskejä koneeseen ja siivoan pöytiä, siellä saan
myös leipoa, leivoin kuivakakkuja ja niillä oli kova menekki.
Josta tulikin mieleeni, olen myös Klubitalolla Pullanmurun herkut leivontaryhmässä, johon sain myös kaverini mukaan, tykätään leipoa myös kotona ja on kiva kun saadaan yhdessä leipoa.